Yhteisvastuukeräyksen tuotto oli tänä vuonna Oulussa 71 636 euroa.
Oulun lastenelokuvien kilpailun voitti puolalaisen Magdalena Niećin ohjaama Junakoira Lampo, nuortenelokuvien kilpailun kreikkalais-bulgarialainen Maria Douzan ohjaama Kuule minut ja kotimaisen kilpailun Nellie Rajalan Keijurinki.
Valio on jakanut 307 stipendiä lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun tukemiseen yhteisarvoltaan noin 124 000 euroa.
LähiTapiola Pohjoinen jakaa 26 344 euroa Nuori Pohjoinen -tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhteensä 28:lle eri toimijalle.
Lukuboost-kampanjan projektipäällikkö Micaela Karvista haastattelee Jussi Häkkilä.
Poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia liikenteessä tulevana viikonloppuna.
BusinessOulusta palvelupäällikkö Tuija Karppilaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet valtionavustusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhteensä 14 miljoonaa euroa 247:lle hakijalle.
Aluehallintovirastot ovat myöntäneet 14 miljoonaa euroa nuorten työpajatoimintaan.
Poliisitarkastaja Heikki Kalliota Poliisihallituksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vastataan nuorten ja nuorten aikuisten masennusoireilun ja ahdistuneisuuden lisääntymiseen 13–29-vuotiaille kehitetyllä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelujen walk in -toimintamallilla.
Oulussa vietetään loppuviikon ajan nuorten teatterifestivaalia.
Ilmoittautuminen lasten ja nuorten valtakunnallisille pesäpalloleireille alkoi sunnuntaina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tutkimusassistentti Ulla Heikkilää haastattelee Jussi Häkkilä.
Merja Möttöstä haastattelee Jussi Häkkilä.
Poliisin mukaan alle 21-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on kasvanut merkittävästi.