Kuva: Jussi Häkkilä
Pohjois-Pohjanmaan aluetalouteen viime vuonna noin 448 miljoonaa euroa
ELY-keskuksen kautta Pohjois-Pohjanmaan aluetalouteen kanavoitiin viime vuonna noin 448 miljoonaa euroa.
ELY-keskuksen kautta Pohjois-Pohjanmaan aluetalouteen kanavoitiin viime vuonna noin 448 miljoonaa euroa. Rahoituksella edistettiin alueen elinkeinojen, ympäristön ja liikenteen kehitystä. Rahoitusta kohdennettiin aiempaa vuotta enemmän mm. maaseudun kehittämiseen, yrityksille ja elinkeinoille sekä liikenneväyliin. Seutukunnista suurimman rahoituspotin sai Oulu 30:n prosentin osuudella ja suurin kasvu nähtiin Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa, jonka osuus nousi 27:ään prosenttiin. Myös Ylivieskan seutukunnan saama rahoitusosuus nousi merkittävästi 16:een prosenttiin. Esimerkiksi LapWallin puuelementtiteollisuuden investointihanke Pyhännällä sai 5,7 miljoonaa euroa.
Lue myös: Pohjois-Pohjanmaalle 39 miljoonaa euroa innovaatiorahoitusta Business Finlandilta