Oulun Arktiset Askeleet päättyy
Tapahtuman johtaja Marjukka Koivuniemeä haastattelee Jussi Häkkilä.
Tämän kuun lopussa Oulussa järjestetään viimeinen Arktiset Askeleet -tanssitapahtuma. Kulttuurialan leikkausten myötä tapahtuma jäi viime vuonna ilman valtion avustusta, eikä muita merkittäviä taloudellisia tukijoita ole sen jälkeen löytynyt. Näin ollen tapahtuman järjestämisestä päävastuussa oleva Oulun läänin Tanssialan Tuki ry on päättänyt tapahtuman lopettamisesta ja sen myötä myös yhdistystoiminnan lakkauttamisesta. Lapsille ja nuorille suunnattu tanssikasvatuksellinen tapahtuma lienee vanhin vuosittain järjestetty tanssitapahtuma Suomessa. Tänä vuonna tapahtuma täyttää 40 vuotta.
Lue myös: Oululaisen Tanssikeskus Citydancen opettaja Marjukka Koivuniemelle elämäntyöpalkinto