Aurinkopaneelien suuntaus ja kallistus vaikuttavat energiantuottoon
Professori Eva Pongraczia Oulun yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksiköstä haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aurinkopaneelit kannattaa asentaa katolle kaakkoon tai etelään, kun koko vuoden tuottoa halutaan maksimoida. Toiseksi paras on idän suunta Auringon radan ansiosta, ja kolmanneksi paras on lounas. Suosituksensa tutkijat pohjaavat kaksi vuotta kestäneeseen tutkimukseen. Lisäksi tutkijat suosittelevat, että paneelit kannattaa asettaa matalaan 28:n asteen kulmaan perinteisen, 43-48:n asteen sijasta. Matalampi kulma vähentää varjostusta ja optimoi vuosittaista tuottoa hieman, eli kolme prosenttia esimerkiksi verrattuna 45:n asteen kulmaan. Koko vuoden ajan etelään suunnatut 28:n asteen kulmaan kallistetut kattopaneelit tuottivat 20 prosenttia enemmän energiaa kuin 90:n asteen kulman seinäpaneelit.
Lue myös: Oulun yliopisto: Ilmakehän joet -ilmiö vahvistaa Grönlannin jääpeitettä