Uusimmat
Suosituimmat

Kevätkylvöt aloitettu ennätysaikaisin

15.04.2025 11:46 - Jussi Häkkilä

Kasvintuotannon kehityspäällikkö Sari Peltosta ProAgriasta haastattelee Jussi Häkkilä.

Maalis-huhtikuun vaihteen lämpöaalto on vauhdittanut kevään etenemistä, ja edullisilla alueilla pellot alkoivat kuivua ennätysaikaisin kylvökuntoon. Vähälumisen ja -routaisen talven jälkeen varhaisperunan istutukset alkoivat Varsinais-Suomen saaristossa jo viime kuun alkupäivinä. Ensimmäisiä kevätkylvöjä pystyttiin aloittamaan viime kuun loppupuolella Etelä-Suomessa. Peltoon kylvettiin näin aikaisin lähinnä tarhaherneitä, mutta myös varhaisvihannesten istutuksia aloiteltiin. Jonkun verran on ehditty kylvää lisäksi kevätviljoja, mutta pääosin pelloilla on tehty syyskasvien ja nurmien täydennyslannoituksia ja peltojen äestyksiä kosteuden säilyttämiseksi.

ProAgria käynnistää valtakunnallisen kasvutilannetiedotuksen tiistaina 29. tätä kuuta. ja seuraa touko-syyskuun aikana parin-kolmen viikon välein peltoviljelykasvien, perunan, vihannesten ja marjakasvien kasvutilannetta kylvöistä sadonkorjuuseen eri puolilla Suomea.

Lue myös: Maakunnallisten LUMO-ohjelmien laadinta alkanut mm. Pohjois-Pohjanmaalla

Uusimmat
Suosituimmat