Kuva: Poliisi

Osallistuvan budjetoinnin ideahakuun saapui 58 ehdotusta Torniossa

03.10.2024 14:34 - Ari Kettukangas

Tänäkin vuonna ideahaussa painottuvat kaupunkiympäristöön ja vapaa-aikaan liittyvät toiveet. Monet ehdotukset koskevat esimerkiksi yhteisten kuntoilu- ja ulkoilupaikkojen kehittämistä, kaupunkiympäristön elävöittämistä ja kaunistamista sekä eri ikäisten torniolaisten monipuolisten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien edistämistä.

Osallistuvan budjetoinnin ideahakuun on saapunut 58 ehdotusta Torniossa. Ideoita kerättiin kuntalaisilta syyskuun ajan Tornion osallistuvan budjetoinnin sivustolla. Tänäkin vuonna ideahaussa painottuvat kaupunkiympäristöön ja vapaa-aikaan liittyvät toiveet. Monet ehdotukset koskevat esimerkiksi yhteisten kuntoilu- ja ulkoilupaikkojen kehittämistä, kaupunkiympäristön elävöittämistä ja kaunistamista sekä eri ikäisten torniolaisten monipuolisten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien edistämistä. Yhteiskehittäminen jatkuu lokakuun ajan. Tämän jälkeen kaupungin eri toimialojen asiantuntijoista koostuva osallistuvan budjetoinnin tiimi alkaa työstää ideoiden pohjalta kuntalaisäänestykseen eteneviä ehdotuksia. Päätös jatkoon etenevistä ehdotuksista tehdään tammikuussa. Kuntalaisäänestys jatkoon edenneiden ehdotusten välillä järjestetään helmikuussa 2025. Äänestystulos julkistetaan maaliskuussa ja voittajaehdotus toteutetaan vuoden 2025 aikana. Voittajaehdotuksen toteuttamiseen on varattu 20 000 euron suuruinen osallistuvan budjetoinnin määräraha.

Lue myös: Tornion kaupunginhallitus asetti Valkiavaaran tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluvaiheen aineiston julkisesti nähtäville kuulemista varten

Kilpailut

Uusimmat