Kuva: Lapin yliopisto
Rahoitusta yhdeksälle arktiselle tutkimushankkeelle, mm. Lapin yliopiston Arktiselle keskukselle
Pohjoismaiden neuvoston alainen NordForsk on myöntänyt rahoitusta yhdeksälle arktiselle tutkimushankkeelle, joista kolmessa on mukana Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkijoita.
Pohjoismaiden neuvoston alainen NordForsk on myöntänyt rahoitusta yhdeksälle arktiselle tutkimushankkeelle, joista kolmessa on mukana Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkijoita. Minna Turusen, Timo Koivurovan ja Florian Stammlerin saamat yhteensä lähes 900 000:n euron rahoitukset liittyvät järvien ravintoverkkoon, ihmisten ja eläinten suhteisiin ja kriittisiin mineraaleihin. Rahoituskierroksella oli nyt ensimmäistä kertaa mukana osapuolia myös Kanadasta, Yhdysvalloista ja Grönlannista. Jaettavana oli lähes 30 miljoonaa euroa, ja rahoitettujen projektien teemoissa korostuvat ilmastonmuutos, luonnonvarat ja turvallisuus. Myös alkuperäiskansojen näkökulmat ovat keskeisesti mukana.
Lue myös: Uusi säätutka Inarin Saariselälle