Kuva: Shutterstock

Iäkäs mies surmasi haulikolla nuoremman miehen kesken kokoustilaisuuden Jokijärvellä Taivalkoskella

23.03.2025 10:26 - Ari Kettukangas

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua sekä teon motiivia ja tutkii henkirikosta murhana.

Hätäkeskukseen tuli lauantaina aamupäivällä ilmoitus, että Taivalkosken Jokikylässä on ammuttu yhtä ihmistä ja tekijä on poistunut paikalta. Alustavien tietojen perusteella Jokikylän kylätalolla oli alkamassa kalastuskunnan kokous. Ennen varsinaisen kokouksen alkamista paikalle oli tullut henkilö, joka oli ampunut haulikolla jo paikalla ollutta paikkakuntalaista miestä. Rikoksen uhrille annettiin ensiapua paikalla olleiden henkilöiden toimesta. Paikalle hälytetyn ensihoidon ja lääkäriyksikön hoitotoimenpiteistä huolimatta uhri menehtyi vammoihinsa. Poliisi otti kiinni rikoksesta epäillyn paikkakuntalaisen miehen yksityisasunnosta pian teon jälkeen. Epäilty ei tehnyt vastarintaa kiinnioton yhteydessä. Ampumisen aikana kylätalolla oli useita muita henkilöitä, mutta ampuminen ei aiheuttanut fyysisiä vammoja muille henkilöille. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua sekä teon motiivia ja tutkii henkirikosta murhana.

Kilpailut

Uusimmat