Kuva: Mari Korpua

Kysely: Meren läheisyys tärkeää oululaisille

23.06.2020 08:49 - Jussi Häkkilä

Oululaisten tärkeimpiä merellisiä paikkoja ovat Ranta-Toppilan ja Hietasaaren välinen alue, Nallikari, Martinniemi ja Virpiniemi.

Oululaisten tärkeimpiä merellisiä paikkoja ovat Ranta-Toppilan ja Hietasaaren välinen alue, Nallikari, Martinniemi ja Virpiniemi. Veneilijöille tärkeitä paikkoja ovat Kattilankalla, Maijanletto ja Kropsu. Tiedot ilmenevät Merikaupunki Oulu -kyselystä, johon saatiin yli tuhat vastausta. Kyselyn vastauksia hyödynnetään Oulun meri- ja ranta-alueiden kehittämisprofiilien suunnittelussa. Vastauksissa toivottiin merellisyyden näkyvän tulevaisuudessa nykyistä vahvemmin, ja annettiin runsaasti ideoita eri alueiden kehittämiseen. Erityisesti vastauksissa toivottiin virkistysreittejä ja näkymien avaamista merelle, satamien kehittämistä sekä palveluita ja tapahtumia. Vastaajat mm. toivovat tulevaisuudessa näkevänsä Liminganlahden ja Kellon saariston selkeästi samanlaisena luonnonmukaisena alueena kuin nyt. Eniten rakentamista ja toimintoja toivottiin Toppilan ja Pateniemen ranta-alueille sekä Virpiniemeen ja Kiviniemeen. Vastauksissa useilla alueilla korostuivat sekä luonnonmukaisuus että toimintojen kehittäminen. Muutosta nykyiseen toivottiin eniten Varjakan sekä Toppilan ja Pateniemen ranta-alueille.
Konkreettisena avauksena merellisen Oulun kehittämisessä uudesta Ranta-Toppilan vierasvenesatamasta halutaan luoda 300:n venepaikan elämyskeskus. Alueelle on suunniteltu esim. saunaa, talviuintipaikkaa ja vesiliikuntakeskusta. Sataman alueesta on laadittu yleissuunnitelma ja investointilaskelmia, ja toimijaa alueelle lähdetään hakemaan elokuussa.

Lue myös: Suomen ensimmäinen merialuesuunnitelma valmis

Kilpailut

Uusimmat