Metsähallitus kehottaa välttämään metsästystä Koillismaan myrskytuhoalueilla
Metsähallitus on julkaissut uudet metsästyskartat, joissa näkyvät kesäkuisen myrskyn tuhoalueet. Kaatunutta metsää on alueilla, joilla metsästää vuosittain jopa 16 000 metsästäjää. Nyt heitä kehotetaan seuraamaan karttoja ja välttämään myrskytuhoalueita Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa turvallisuussyistä. Tuhot vaikuttavat metsästykseen Taivalkoskella, Pudasjärvellä, Kuusamossa, Suomussalmella, Puolangalla ja Utajärvellä.
Etelä-Taivalkosken lupa-alueen pinta-alasta noin kolmannes on pois metsästyskäytöstä. Toisaalta esimerkiksi Puolangan metsästysalueella tuhoja on vain pienellä pinta-alalla alueen pohjoisosissa. Metsähallitus aloitti myrskytuhopuiden korjuun jo tämän kuun alussa.
Hirvenmetsästys alkaa Kuusamossa ja Taivalkoskella syyskuun alussa ja muilla myrskyalueilla toinen päivä lokakuuta.
Lue myös: Kuusamon Iivaaran retkeilyreitti suljetaan pysyvästi -uutta reittiä selvitellään