Kuva: Mari Korpua

Poliisi on jatkanut Kaukovainiolla tapahtuneen epäillyn tapon yrityksen tutkintaa

18.06.2024 09:19 - Tommi Hedberg

Poliisi tulee vaatimaan tekijöitä vangittavaksi tiistain 18. kesäkuuta aikana.

Oulun poliisi tiedotti viikonloppuna tutkivansa epäiltyä tapon yritystä, joka tapahtui Oulussa Kaukovainiolla lauantaina 15. kesäkuuta aamuyöllä. Poliisi on kuulustelut teon osallisia ja tehnyt teknistä tutkintaa.

Poliisille tuli Hätäkeskuksen kautta tehtävä Oulun Kaukovainiolle, Nuolihaukantielle, lauantaina 15. kesäkuuta noin kello 00.30. Ilmoitustietojen mukaan useampi henkilö pahoinpitelee yhtä henkilöä.  Paikalla poliisille selvisi, että kolme miestä olivat pahoinpidelleet oululaista, täysi-ikäistä miestä monilla eri tavoilla. Teko oli tapahtunut kerrostalon pysäköintipaikalla. Poliisi tavoitti epäillyt tekijät läheisestä asunnosta ja otti heidät kiinni. He ovat ulkomailta Suomeen töihin tulleita, täysi-ikäisiä miehiä. Miehet on pidätetty ja poliisi tulee vaatimaan heitä vangittavaksi tiistain 18. kesäkuuta päivän aikana. Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä, sillä tekijät ovat käyttäneet pahoinpitelyssä muun muassa teräasetta, aiheuttaen uhrille potentiaalisesti hengenvaaralliset vammat. Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua ja kuulustellut sekä jutun osallisia että todistajia. Rikoskomisario Ilkka Riikolan mukaan tapahtumien kulku alkaa pääpiirteittäin olla poliisilla tiedossa.

Lue myös: Mies surmattiin Oulun Kaukovainiolla

Kilpailut

Uusimmat