Kuva: Ari Kettukangas

Kalajoen Lämpö myy Kalajoen Kuitu Oy:n kotimaiselle Lounealle

03.07.2024 14:33 - Ari Kettukangas

Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin mukaan kuituyhtiön perustaminen ja toiminnan käynnistäminen on ollut kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta järkevä ratkaisu ja konsernin panostuksen myötä palveluvarustus on kehittynyt.

Kalajoen Lämpö myy Kalajoen Kuitu Oy:n kotimaiselle Lounealle. Kalajoen kaupungin mukaan kaupat tehtiin aiemmin tällä viikolla ja osakkeiden myynnistä päätettiin Kalajoen Lämpö Oy:n hallituksen kokouksessa juhannusviikolla. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin mukaan kuituyhtiön perustaminen ja toiminnan käynnistäminen on ollut kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta järkevä ratkaisu ja konsernin panostuksen myötä palveluvarustus on kehittynyt. Kaupungin, Kalajoen Lämpö Oy:n ja Kalajoen Kuitu Oy:n päätöksentekijät ovat myös tehneet järkeviä ratkaisuja oikeaan aikaan. Puoskari taustoittaa, että tuotto ja vapautuvat pääomat on konserniohjauksessa linjattu käytettäväksi Kalajoen Lämpö Oy:n kehittämiseksi laaja-alaisemmaksi energiayhtiöksi. Näin perinteisesti edullista kaukolämpöä tarjonneesta Kalajoen Lämpö Oy:stä tulee aikaisempaakin kiinnostavampi kumppani kaupungin asukkaille ja yrityksille. Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Nykyiset sopimukset pysyvät voimassa ja palvelut jatkuvat ennallaan.  

Lue myös: ELY-keskus: Oulun entinen kuulovammaisten koulu sekä Ahtelan ja Törmäsen tilat rakennuksineen tulee suojella kaavoituksen keinoin

Kilpailut

Uusimmat