Kuva: Ari Kettukangas

Vuoden 2024 Pauha-Maijaksi ja Pauha-Matiksi valittiin Anne ja Paavo Vuoti Yppäristä

07.07.2024 14:00 - Ari Kettukangas

Anne ja Paavo Vuoti ovat toimineet aktiivisesti Yppärin kyläyhdistyksessä yli kymmenen vuoden ajan. Heidän aikanaan on järjestetty monenlaisia tapahtumia ja aktiviteetteja sekä muiden yhdistysten sponsorointia. Molemmat ovat perustelujen myötä myös erittäin auttavaisia kyläläisiä.

Vuoden 2024 Pauha-Maijaksi valitaan Anne Vuoti ja Pauha-Matiksi Paavo Vuoti. Valinta julkistettiin tänään sunnuntaina Pyhäjoen kotiseutujuhlassa Annalan museolla. Päätöksen teki sivistyslautakunta saamiensa ehdotusten pohjalta. Anne ja Paavo Vuoti ovat toimineet aktiivisesti Yppärin kyläyhdistyksessä yli kymmenen vuoden ajan. Heidän aikanaan on järjestetty monenlaisia tapahtumia ja aktiviteetteja sekä muiden yhdistysten sponsorointia. Paavo Vuoti tunnetaan myös puutöiden taitajana ja hän on vetänyt useita kerhoja. Molemmat ovat perustelujen myötä myös erittäin auttavaisia kyläläisiä. Tänä vuonna molemmilla on ollut myös kirjastossa vitriininäyttelyt, Annen kumiankkakokoelma ja Paavon puukkokokoelma. Pauha-Matti tai Pauha-Maija on valittu vuodesta 1999 lähtien, tosin ensimmäisen valitun titteli oli Vuoden kulttuurihenkilö. Valintakriteereinä ovat muun muassa aktiivisuus jollakin kulttuurin tai kotiseututyön alueella sekä kotikunnan positiivinen esille tuominen. Pauha-Maija tai Pauha-Matti saa tunnustuksena pyhäjokislähtöisen Anja Kantorin suunnitteleman ja toteuttaman keramiikkanuken.

Kilpailut

Uusimmat