Kuva: Pirita Oksanen. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Lettosoiden inventoinnit Pohjois-Pohjanmaalla jatkuvat

31.07.2024 11:17 - Paavo Törmi

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on jatkanut vuonna 2022 alkaneita lettosoiden maastoinventointeja tänä kesänä. Uutta tietoa letoista ja niiden tilasta tuotetaan valtakunnallisessa LETOT-hankkeessa, joka on osa luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen tähtäävää Helmi-elinympäristöohjelmaa. Hanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus (Syke) ja maastotöiden toteuttamisesta vastaavat ELY-keskukset. Letoilta kerättyjä tietoja voidaan käyttää esimerkiksi soiden ennallistamisen sekä metsienkäytön suunnittelussa.

Tavoitteena on parantaa tietoa suojelualueiden ulkopuolisten lettojen esiintymien määrästä ja nykytilasta, sekä lisätä avoimesti saatavissa olevaa luontokohdetietoa.

Kesinä 2022–23 inventoitiin noin 250 suota koko Pohjois-Pohjanmaalla, pinta-alana n. 15 000 ha. Näistä noin 150:ltä löytyi lettoa, pinta-alana yhteensä n. 900 ha. Odotetusti eniten lettoja on löytynyt Kuusamosta ja Kiimingin alueelta. Eteläosissa letot ovat enimmäkseen tuhoutuneet. Lettojen lisäksi on löytynyt monia karttoihin merkitsemättömiä lähteitä ja joitakin uhanalaisten kasvien ennestään tuntemattomia esiintymiä.

Letot ovat harvinaistuneet pellonraivauksen takia jo ennen 1950-lukua. Sen jälkeen merkittävin muutostekijä on ollut metsäojitus.

Kilpailut

Uusimmat