Kuva: Shutterstock

Pohjois-Pohjanmaalla tehty merkittäviä investointeja puutuoteteollisuuteen ja alkutuotantoon

21.08.2024 15:18 - Ari Kettukangas

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus suuntasi rahoitusta yrityksille vuoden 2024 alkupuoliskolla yhteensä 32,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 vastaavien rahoitusmuotojen kokonaismyöntö oli vajaat 37 miljoonaa euroa, joten vuoden 2024 alkupuolella rahoituksen myöntäminen on ollut selkeästi viime vuotta runsaampaa.

Pohjois-Pohjanmaalla on tehty merkittäviä investointeja puutuoteteollisuuteen ja alkutuotantoon. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus suuntasi rahoitusta yrityksille vuoden 2024 alkupuoliskolla yhteensä 32,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 vastaavien rahoitusmuotojen kokonaismyöntö oli vajaat 37 miljoonaa euroa, joten vuoden 2024 alkupuolella rahoituksen myöntäminen on ollut selkeästi viime vuotta runsaampaa.  Kasvu johtuu pääosin EU:n rahoituskauden käynnistymiseen liittyvästä hakemusruuhkien purkautumisesta. Euromääräisesti eniten rahoitusta myönnettiin teollisuuden ja alkutuotannon hankkeisiin yrityksen kehittämisavustuksen ja maatalouden investointituen muodossa. Yritysten kehittämisavustuksia myönnettiin poikkeuksellisesti eniten Haapavesi-Siikalatvan seudulle Oulun seudun jäädessä toiselle sijalle.

Lue myös: Pelasta Perämeri -tapahtuma järjestetään ensi viikolla Oulussa

Kilpailut

Uusimmat