Kotiseutuliiton ansiomitali kuudelle -kaksi Pohjois-Suomeen

31.08.2024 19:00 - Jussi Häkkilä

Teuvo Tuorilaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Suomen Kotiseutuliitto on tänään luovuttanut korkeimman tunnustuksen osoituksensa, kotiseututyön ansiomitalin, kuudelle ansioituneelle kotiseutuihmiselle valtakunnallisten kotiseutupäivien juhlagaalassa Vantaalla. Mitalin saivat Paavo Enroth Kajaanista, Mikko Ikonen Hankasalmelta, Eine Kuismin Nurmijärveltä, Liisa Lohtander Helsingistä, Leni Pakkala Helsingistä ja Teuvo Tuorila Kalajoelta.
Mitalin myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita tai erittäin merkittäviä ansioita paikallisessa kotiseututyössä.


Paavo Enroth on ollut mukana mm. Kotiseutuliiton valtuustossa, paikallishistorian tallentamisessa, julkaisutoiminnassa ja tapahtumien järjestämisessä vuosikausien ajan, ja hänet on palkittu monin huomionosoituksin jo aiemmin.

Teuvo Tuorila on toiminut vuosikymmenten ajan paikallishistorian tallettajana, tutkijana, tiedonjakajana, opettajana ja oppaana kotipaikkakunnallaan Himangalla. Hän on osallistunut lukuisiin kotiseututyön hankkeisiin, vapaaehtoistyöhön ja julkaisutoimintaan ja kehittänyt Himangan kotiseutuyhdistyksessä toimintamalleja ja museotoimintaa.

Lue myös: Maakuntien kotiseututeot julki -Raahesta palkittiin Kulttuuriyhdistys Bio Huvimyllyn ystävät ja Sofian talo

Kilpailut

Uusimmat