Kuva: Emilia Anundi Suomen Punainen Risti

Nälkäpäivän lipaskerääjiä tarvitaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

25.09.2024 09:11 - Ari Kettukangas

Punaisen Ristin Oulun piiri kutsuu kaikki mukaan lipaskerääjiksi keräämään apua katastrofirahastoon kriiseistä ja katastrofeista kärsiville Suomessa ja maailmalla.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella järjestetään Nälkäpäivän lipaskeräys huomisesta torstaista lauantaihin saakka. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle tarvitaan Nälkäpäivän lipaskerääjiä. Punaisen Ristin Oulun piiri kutsuu kaikki mukaan lipaskerääjiksi keräämään apua katastrofirahastoon kriiseistä ja katastrofeista kärsiville Suomessa ja maailmalla. Punaisen Ristin Oulun piirin alueella on autettu vuoden 2023 aikana 15:ta henkilöä. Maailmalla Punainen Risti auttaa esimerkiksi konfliktin keskellä Gazassa sekä tulvista ja pitkittyneestä kuivuudesta kärsivissä maissa itäisessä ja eteläisessä Afrikassa. Lipaskerääjänä jokainen voi auttaa, ja keräyksen voi perustaa myös verkossa. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei sidota ennalta tiettyyn kohteeseen, jotta niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä apua kulloinkin tarvitaan.

Lue myös: Poliisi pyytää edelleen havaintoja heinäkuussa Rovaniemellä kadonneesta nuoresta

Kilpailut

Uusimmat