Kuva: Shutterstock

Oulussa ja sen ympäristökunnissa valvottiin takseja

30.09.2024 14:43 - Ari Kettukangas

Yhteisvalvonnassa tarkastettiin yhteensä 83 taksia, joista 19:ssä oli huomautettavaa. Seuraamuksia määrättiin poliisin toimesta yhteensä 19.

Oulussa ja sen ympäristökunnissa toteutettiin perjantaina taksiliikenteen yhteisvalvonta, jonka suorittivat Oulun poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Verohallinto. Yhteisvalvonnassa tarkastettiin yhteensä 83 taksia, joista 19:ssä oli huomautettavaa. Seuraamuksia määrättiin poliisin toimesta yhteensä 19. Liikennevirhemaksuja kirjoitettiin kuljettajan nimitietojen puuttumisen takia sekä siitä, ettei taksiliikennelupa ollut mukana liikennettä harjoitettaessa.

Lue myös: Oulun ja Pohjolan rengastien matkailu jatkoi vahvaa kasvuaan elokuussa erityisesti kansainvälisten matkailijoiden osalta

Kilpailut

Uusimmat