Kuva: Oulun poliisilaitos, Petteri Rautio

Rattijuoppo ajoi ojaan 3,5 promillen humalassa Lumijoella

06.10.2024 10:08 - Tommi Hedberg

Lauantai-ilta ja sitä seurannut yö oli Oulun poliisilaitoksen toiminta-alueella tehtävämäärältään varsin tavanomainen. Esimerkiksi kotihälytykset, juopuneet henkilöt, vahingonteot ja häiriökäyttäytyminen työllistivät poliisia. Myös päihtyneitä kuljettajia otettiin kiinni liikenteestä.

Lumijoella lauantaina alkuillasta kiinni jäi henkilöauton kuljettaja, joka oli suistunut autollaan ojaan. Puhallustulos oli 3,5 promillea. Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton. Noin yhdeksän maissa illalla Iissä Kemintiellä jäi kiinni autoilija, jolle tehty huumausainetesti antoi aihetta epäillä sekä rattijuopumusta ja huumausaineen käyttörikosta. Yhdentoista aikaan illalla Haapaveden keskustassa jäi kiinni rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja. Henkilöauton kuljettajalle tehty huumausainetesti antoi positiivisen tuloksen.

Kilpailut

Uusimmat