Kuva: Shutterstock

Oulun seurakuntayhtymä luopuu Myllyojalla sijaitsevasta seurakuntatalostaan ja suunnittelee seurakuntakodin rakentamista Hiukkavaaraan

09.10.2024 09:09 - Ari Kettukangas

Muutoksen taustalla vaikuttavat alueiden tuleva väestökehitys, tilojen käyttöasteiden muutos ja investointitarpeet.

Oulun seurakuntayhtymä luopuu Myllyojalla sijaitsevasta seurakuntatalostaan ja suunnittelee seurakuntakodin rakentamista Hiukkavaaraan. Muutoksen taustalla vaikuttavat alueiden tuleva väestökehitys, tilojen käyttöasteiden muutos ja investointitarpeet. Hiukkavaaran alue kasvaa voimakkaasti eivätkä seurakunnan toimitilat enää sijaitse ihanteellisesti seurakuntatyön kannalta. Myllyojan seurakuntatalossa on ollut jo pitkään sisäilmaongelmia. Lisäksi Kesko on ilmoittanut irtisanovansa seurakunnalla Hiukkavaarassa käytössä olevan Hiuska-tilan kevään 2025 aikana. Tilamuutosten jälkeen seurakuntayhtymä tulee omistamaan Oulujoen seurakunnan alueella Oulujoen kirkon, Hintan seurakuntatalon ja Sanginsuun seurakuntakodin. Lisäksi Hiukkavaaraan rakennetaan seurakuntakoti ja Myllyojalta vuokrataan pienehkö tila toimintaa varten. Kustannuksiksi arvioidaan 12,6 miljoonaa euroa, josta uuden Hiukkavaaran seurakuntatalon investoinnin osuus olisi neljä miljoonaa euroa.

Lue myös: Oulun lääkärihelikopteritoiminnan uusi tukikohta otettiin käyttöön

Kilpailut

Uusimmat