Kuva: Pixabay

Pohteen aluehallitus käsitteli tulevaisuuslautakunnan esitystä periaatteista, joiden perusteella alueen sosiaali- ja terveyskeskusverkostoa uudistetaan

16.10.2024 09:20 - Ari Kettukangas

Jatkossa kaikkien sote-keskusten ja -yksiköiden palveluvalikoimaa tarkastellaan jatkuvasti ja vähintään vuosittain talous- ja toimintasuunnitelman laatimisen yhteydessä.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus käsitteli eilisessä kokouksessaan tulevaisuuslautakunnan esitystä periaatteista, joiden perusteella alueen sosiaali- ja terveyskeskusverkostoa uudistetaan. Hyvinvointialuejohtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen, jonka mukaan aluevaltuustolle esitetään hyväksyttäväksi sosiaali- ja terveyskeskusverkoston tarkastelun periaatteet. Muutettu esitys hyväksyttiin yksimielisesti.Esityksen mukaan Pohteella on kaikissa kunnissa kotiin annettavia palveluja, kuten sosiaalipalveluja, lapsiperheiden palveluja, kotihoitoa, kotisairaalatoimintaa, digitaalinen sote-keskus ja muita digitaalisia palveluja, sekä esimerkiksi neuvolapalveluja ja suun terveydenhuollon palveluja kouluissa ja päiväkodeissa tai muun palvelutoiminnan yhteydessä. Jokaisessa kunnassa ei ole välttämättä lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanottopalveluja lukuun ottamatta digitaalista sote-keskusta ja neuvolan tai kotihoidon tilojen yhteydessä järjestettävää sairaanhoitajan vastaanottoa. Jatkossa kaikkien sote-keskusten ja -yksiköiden palveluvalikoimaa tarkastellaan jatkuvasti ja vähintään vuosittain talous- ja toimintasuunnitelman laatimisen yhteydessä.

Kilpailut

Uusimmat