Oulun seurakunnat joutuu korottamaan hautaustoimen maksuja
Oulun yhteisen kirkkovaltuuston mukaan valtio leikkasi rahoitusta ja myös Oulun seurakunnat joutuu korottamaan hautaustoimen maksuja. Osana valtion säästötoimia eduskunta on päättänyt leikata myös kirkon lakisääteisiä tehtäviä varten saamaa rahoitusta. Lakisääteisiä kirkolle osoitettuja tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Valtion rahoitusta leikataan vuoden 2025 alusta yhteensä 19,7 miljoonaa euroa. Oulun seurakuntayhtymälle tämä päätös tarkoittaa tulevalle vuodelle 1 370 000 euron vähennystä lakisääteisten tehtävien hoitoon. Valtion rahoituksen vähenemiseen vaikuttavat sekä valtion säästötoimet että kirkon sisäisten jakoperusteiden muutos. Kaikkein vahvimmin leikkaus vaikuttaa seurakuntien lakisääteisistä tehtävistä isoimpaan kuluerään eli hautaustoimeen. Leikkausta on perusteltu seurakuntien kirkollisverotulojen ennakoidulla kasvulla. Hautaustoimen kustannuksiin kirkollisverotulojen käyttö on kuitenkin lähtökohtaisesti kielletty laissa. Hautaustoimen maksujen tulee olla sekä kirkkoon kuuluville että kuulumattomille samat. Kirkollisverotuottoja tulee käyttää seurakuntien varsinaiseen toimintaan.