Kuva: Mari Korpua

Oulun kestävän kehityksen tunnustuspalkinto Kestävän kehityksen keskukselle

30.01.2025 13:06 - Jussi Häkkilä

Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen johtokunta on myöntänyt viime vuoden kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon Kestävän kehityksen keskukselle.

Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen johtokunta on myöntänyt viime vuoden kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon Kestävän kehityksen keskuksen toiminnalle. Palkinto myönnetään monipuolisesta ja pitkäaikaisesta kestävän elämäntavan edistämisestä osallistavalla ja ympäristövastuullisella tavalla. 

Palkitsemisperustelujen mukaan keskuksen toiminta on vuosien aikana kasvanut ja kehittynyt monipuoliseksi työvalmennuskeskukseksi. Sen keskiössä on ihmisten hyvinvointi, osallisuus ja ympäristövastuullisuus. Kestävä elämäntapa näkyy palvelujen ja hankkeiden sisällöissä, mm. pitkospuiden rakentamisessa, maisemalaiduntamisessa ja palstaviljelyalueiden kunnossapidossa. Toimintaan kuuluu mm. pyöräkorjaamo, ompelimo, hyötyjätekeräystä ja ympäristönhoitotyötä.
Palkinnon saajalle myönnetään tänä vuonna kolmen tuhannen euron rahapalkinto ja kunniakirja. Kestävän kehityksen tunnustuspalkinto on myönnetty vuodesta 1999 alkaen.

Lue myös: Oulun yliopiston Onnikka-sovellukselle Vuoden vaikuttavuusteko -palkinto

Kilpailut

Uusimmat