Kuva: Lapti
Laptin liikevaihto aleni, tulos koheni
Rakennusliike Laptin liikevaihto oli viime vuonna 226 miljoonaa euroa, hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Rakennusliike Laptin liikevaihto oli viime vuonna 226 miljoonaa euroa, hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tulos oli satatuhatta euroa, kun vielä vuosi sitten tuli tappiota 8,9 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan tuloskäänteen taustalla olivat erityisesti menestyminen urakointiliiketoiminnassa ja kustannusrakenteen tasapainottaminen vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä. Liikevaihdon ennustetaan kasvavan tällä tilikaudella lähes sadalla miljoonalla yli 300:n miljoonan euron. Myös kannattavuuden odotetaan parantuvan kasvavan volyymin ja tehokkaan kustannusrakenteen myötä.
Lue myös: Pohjolan OP:n uudisrakennushanke käynnistyy Oulussa - urakoitsijaksi valittiin Lapti